Tiilitalojen keskellä
hän kirjoitti minulle nimensä
kiinalaisin kirjaimin
vetoavalla hymyllään
houkutteli minut porttikäytävään

Kerran lumitraktori
mursi tästä seinästä palan
täällä on oma tuoksunsa
hämärän kivisen paikan
rautaisen portin öljytyt saranat

Kun siirtyy äkkiä
päivänvalosta pimeään
kestää tottua näkemiseen

Sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro itsestään mitään

Sunnuntaina on juhlavaa
kävellä hiljaisia katuja
olla matkalla tapaamiseen
ihmiset vetävät naruista
vakavia koiria ulkoilutetaan